"Onko seinieni oltava hengittävät? “
"Hengittävät seinät" ja tarina niiden taustalla
Yksi rakennusfysiikan ja sisäilman tiukassa istuvista myyteistä on seinät, joiden tulisi hengittää. Ainoastaan silloin pystyttäisiin torjumaan homehtumisvaaraa ja varmistamaan terve sisäilma.
Legenda vastaan todellisuus
Tämä ajatus sai alkunsa 1800-luvun puolivälissä kuuluisan hygienistin Max von Pettenkoferin kokeesta. Hän havaitsi, että hän voi puhaltaa kynttilän sammuksiin tiilen läpi tiileen kiinnitetyn tiiviin suppilon avulla. Tästä hän päätteli, että huokoiset materiaalit päästivät ilman siirtymään sisä- ja ulkopuolen välillä ja puhdistivat siten osaltaan sisäilmaa.
Pettenkofer ei huomioinut sitä, että kun hän sammutti kynttilän, hän aiheutti merkittävän ylipaineen tiilen yhdelle puolelle, mikä itse asiassa saattoi pakottaa ilman tiilen rakenteen läpi. Normaaleissa olosuhteissa talon vaipan yli ei vallitse vastaavia paine-eroja. Edes voimakkaan myrskyn tuulikuorma ei pysty siirtämään ilmaa ehjän ulkoseinän läpi - päinvastoin: tiili- ja rappausseinät ovat yhtä ilmatiiviitä kuin betoni- ja elementtiseinät.
Tästä seuraa, että eriste - riippumatta siitä, onko se asennettu ulkopuolelle tai sisäpuolelle - ei voi estää ilman vaihtumista: jos ilmanvaihtoa ei tapahdu, sitä ei voi vähentää, eikä edes eristyksen yhteydessä kiinnitetty ilmatiivis kalvo muuta huoneen ilmanvaihtoa.
Sisätilojen ilmanvaihto
Sisätilat on tuuletettava. Toisaalta käytetty ilma on korvattava happirikkaalla ilmalla ja toisaalta huoneilman kosteus on poistettava. Se ei tapahdu mysteerisillä fyysisillä prosesseilla seinän sisällä, vaan tahallisella ja hallitulla ilmanvaihdolla - joko avaamalla ikkunat hetkeksi tai keskeisellä tai hajautetulla ilmanvaihtojärjestelmällä.
Toisaalta hallittu ilmanvaihto varmistaa hyvän sisäilman laadun, mutta toisaalta eristys varmistaa lämpimät seinät, joihin kosteus ei voi tiivistyä ja muodostaa näin kasvualustaa homeelle. Näiden kahden tekijän vuorovaikutus luo miellyttävän ja terveellisen sisäilman. Eristämätön seinä on kylmä ja epämukava. Lisäksi se aiheuttaa merkittävän energiahävikin ja pysyvän homehtumisriskin.
Kosteuden poistumista seinän läpi nimitetään joskus hengittämiseksi. Sitä itse asiassa tapahtuu, mutta sillä ei ole suurta merkitystä huoneen kosteustasapainossa. Diffuusio eli vesihöyryn asteittainen tunkeutuminen seinän rakennusmateriaaleihin, poistaa enintään 2 % kosteudesta. 98 % poistetaan tuulettamalla. Käytännössä tällä 2 %:lla ei ole lainkaan merkitystä.
Tärkeämpää on se, että kipsi ja savilaastit voivat kidemuodossa sitoa kosteutta ja luovuttaa sitä tarvittaessa kuivaan sisäilmaan. Tämä vähentää ns. "kosteushuippuja".
Ote saksalaisesta DIN 4108
sta vuodesta 1969
"Seinien hengitystä eli sisäilman vaihtumista seinän läpi ei tapahdu. Kuitenkin hygieenisistä ja rakenteellisista syistä seinien sisäpuolilla on hyvä olla tietty vesihöyryn imukyky. Tavalliset sisätasoitteet, kipsilevy jne. täyttävät nämä tarpeet (puskurointi). Jotta tämän kerroksen absorboima vesihöyry ei tunkeutuisi syvemmälle rakenteeseen, siihen on asennettava höyrysulku, erityisesti silloin, kun kyse on monikerroksisista seinistä, kuten metallirankaisista väliseinistä. Kosteushuippujen aikana imeytynyt kosteus vapautuu sisäilmaan kuivina kausina. Tätä voidaan edistää tuuletuksella (avaamalla ikkunat, asentamalla ilmanvaihtoventtiilit jne.)." DIN4108-1969
Johtopäätös
"Hengittävät seinät" kuuluu menneeseen maailmaan. Energiaoptimoidut rakennukset vaativat ilmatiiviin vaipan. FOAMGLAS® on täydellinen eristemateriaali myös ilmatiiviyden osalta – ylimääräisiä ilmansulkuja ei tarvita.
